Suunnitelmani oli osallistua 16.4. ja 18.4.2008 itk 08 -päiviin, mutta flunssa kaatoi suunnitelmat 18.4 osalta ikävä kyllä. Sitkeä on flunssa tänä vuonna laadultaan. Onneksi konferenssiesitykset ovat hienosti koottuna eli tarpeen mukaan pystyy kyselemään lisätietoa. Esittelyjäkin jäi näkemättä, koska pisteitä vasta pystytettiin keskiviikkona.
16.4.2008 päivä alkoi Moodlen tiimoilla. Uusia mielenkiintoisia toimintoja on tullut lisää useita niin kurssien ohjaajien kuin opiskelijoiden iloksi. Moodle adminina olen erityisen iloinen, että uusissa ohjelmaversioissa on nyt mahdollista poistaa useampi opiskelija kerrallaan tietokannasta. Oppimistympäristön helppokäyttöisyys vaikuttaa sen käyttöasteeseen myöskin. Mielenkiintoista onkin ollut havaita näin adminin näkövinkkelistä, miten yhä useammat työystävät ovat alkaneet käyttää oppimisympäristöä hyödykseen. Pienin askelin edeten se on onnistunut tosi mallikkaasti.
Moodle ympäristössämme toimivat alueemme lukiot ja ammatilliset oppilaitokset. Onpa mukana erään lukion yhteistyökoulu Puolastakin. Toiminta oppimisympäristössä oli heille aivan vierasta, mutta nuoret ovat nopeita oppimaan ja kaikki toimi hienosti. Uusi ryhmä alkaa työstää yhdessä juttujaan taas toukokuun alusta.
16.4. 2008 iltapäivällä työskentelimme Pasin johdolla pikkuruisen joukon kanssa Koulujen peruspaketin parissa. Se oli mielenkiintoista ja oppia olisi heti tehnyt mieli kokeilla omissa jutuissaan. Harmi vaan, että Koulujen peruspaketin latauksessa oli ja on ongelmaa edelleen, Mutta eiköhän sekin puoli tulee kuntoon ja ei muuta kuin työstämään kursseille materiaalia.
Videoblogi jäi nyt kokeilematta, mutta eiköhän se jossain mutkassa onnistune sekin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti